Tigers U17 juniorijoukkue voitti Turku Trojansin sunnuntaina pelatussa ottelussa.
Ensimmäinen puoliaika oli tasaista peliä molempien joukkueiden tehdessä pisteitä vuorotellen. Toinen puoliaika oli Tigersin hallintaa. Tigersin puolustus pysäytti tehokkaasti Turun etenemisen ja hyökkäys teki voittoon tarvittavat pisteet. Tigers voitti ottelun 38-20 (19-20).
Tigersin pelinrakentajana pelasi Jaakko Jokinen. Tigersin maaleista vastasi Tommi Lind (1 TD), Matias Lehtiö (3 TD) ja Jaakko Jokinen (2 TD). Lisäpisteet potkaisi Veikko Kytölä.
Ottelu oli tarkoitus pelata jo 15.9.2020 Turussa, mutta ottelu jouduttiin siirtämään. Näinollen vieraspeli siirtyikin pelattavaksi Hämeenlinnassa Pullerin urheilupuistossa.
U17 JOUKKUEEN PÄÄVALMENTAJAN JUHA-MATTI JOKISEN MIETTEET OTTELUSTA
Pelaajat ansaitsivat voiton. Harjoitus- ja pelikausi ovat olleet erikoiset korona epidemian takia. Lisäksi tappiot edellisistä peleistä eivät olleet odotusten mukaiset. Kaikesta huolimatta pojat ovat jaksaneet harjoitella läpi kesän ja osoittivat tänään että osaavat pelata.
Onnistujia oli tänään paljon mutta erityisesti linjamiehet olivat voiton takeena. Linjoissa uurastivat Akusti Saarinen, Samuel Sarakangas, Eetu Tarkkala, Sakari Heikkinen ja Janne Pulkkinen.
Hatunnosto Turulle. Pelasivat pienellä rosterilla hyvää futista ja ensimmäinen puoliaika oli tiukkaa vääntöä. Toisella puoliajalla meidän juoksupeli oli vahvaa, karsittiin virheitä ja samalla saimme Turun hyökkäysvuorot nopeasti poikki. Näiden myötä saavutettiin ansaittu voitto.
PISTEET PER NELJÄNNES JA OTTELUTULOS
1.neljännes | 2.neljännes | 3.neljännes | 4.neljännes | Lopputulos | |
Hämeenlinna Tigers | 12 | 7 | 6 | 13 | 38 |
Turku Trojans | 6 | 14 | 0 | 0 | 20 |
SEURAAVA OTTELU
Seuraavaksi Tigers U17 juniorit kohtaavat Sipoo Bulldogsin sunnuntaina 6.9. kello 14:00 Hämeenlinnan Urheilupuiston tekonurmella.
Artikkelikuva: Maiju Saarinen